muovin kierrätys toimistoissa

Toimistotiloissa syntyy erilaisia muovijätteitä. Henkilökunnan tauko- ja lounastiloissa syntyy vastaavaa muovipakkausjätettä kuin kodeissa. Tämän muovipakkausjätteen keräyspalvelun voi ostaa L&T:ltä. Edellytyksenä palvelussa on, että jätteeseen ei sotkeennu yritystoiminnassa syntyviä muovipakkauksia. Toimistotaloissa ja virastoissa syntyvät muovipakkaukset voivat olla siis esimerkiksi henkilökunnan lounastamisen yhteydessä syntyviä kuluttajapakkauksia sekä esimerkiksi samassa kiinteistössä sijaitsevan lounasravintolan yrityspakkauksia, ja nämä tulee lajitella erikseen.

Toimistossa syntyy usein myös kalvomuovia erilaisten pakkausten kääreinä, jotka voidaan erilliskerätä ja hyödyntää materiaalina. Lajitellusta kalvomuovista tuotamme raaka-ainetta muoviteollisuudelle. Jotta lajittelu onnistuu toimistotiloissa sujuvasti ja oikein, tulee syntyville jätteille valita sopivat keräysvälineet sekä  tehdä suunnitelma jätteen lajittelusta ja kierrättämisestä.

Laitetaan toimiston muovin lajittelu ja kierrätys kerralla kuntoon!

Ota yhteyttä muovien kierrättämistä koskien täyttämällä lomake tai soittamalla puh. 010 636 6116*.

 

*Puhelun hinta soitettaessa numeroon 010 636 6116 kiinteän lankaverkon tai matkapuhelinverkon liittymästä on 0,084 €/puh + 0,167 €/min (sis. alv 24 %). Ulkomailta soitettaessa hinta on sama kuin puhelun hinta Suomeen.

Mitä uudistuva jätelaki merkitsee yrityksille? [WEBINAARITALLENNE]

Uudistuvan jätelain tavoitteena on nostaa kierrätysaste EU:n vaatimalle vähimmäistasolle vuoteen 2025 mennessä. Tämä kirjoitus avaa lain vaikutuksia yritysten arkeen ja siihen, minkälaista...

LUE LISÄÄ >

Leikkaussalien muovit kiertoon Terveystalossa

Terveystalo haluaa kierrättää leikkaussaleissaan syntyvät muovit. Yksikin ihminen voi saada suuria aikaan: muovinkierrätys alkoi yhden ihmisen ideasta.

Ruoholahden toimistokorttelien kanjoneissa...

LUE LISÄÄ >

Muovin uudet muuvit

Muovin kierto Suomessa kiihtyi, kun L&T avasi Merikarvian muovinkierrätyslaitoksella uuden linjaston, Muovinaattorin. Muovi muuttuu jätteestä kotimaisen teollisuuden raaka-aineeksi.

LAHTI. Hehtaarien...

LUE LISÄÄ >