Kaupat ja kauppakeskukset

Joissain kaupoissa syntyvän muovijätteen lajittelu ja kierrätys on jo arkipäivää, mutta monessa kaupassa on tässä vielä paljon petrattavaa. Kaupassa syntyy tuotteiden purun ja hyllytyksen yhteydessä erityisesti kalvomuovia, jonka erikseen lajittelu kannattaa tehdä heti syntypaikalla. Kalvomuovi on tuotepakkausten ympärillä olevaa kutiste- ja kiristekalvoa, joka lajiteltuna on hyvää uusiomateriaalia. Oikeat keräysvälineet ovat henkilökunnan koulutuksen lisäksi oleellinen osa onnistunutta muovin lajittelua.

Erityisesti kaupan alalla sekä rakentamisessa syntyy valtavia määriä likaista jätemuovia kuten kalvomuovia, jossa on etikettejä ja muita tarroja. Tällaisen likaisen jätemuovin kierrättäminen on aiemmin ollut hankalaa. L&T:n Muovinaattori mahdollistaa näiden muovien jalostamisen korkealaatuisiksi raaka-aineiksi kiertotalouden logiikan mukaisesti.

Tämän lisäksi etsimme aktiivisesti uusia ratkaisuja kaupassa syntyvien muiden muovimateriaalien kierrätykseen.

Laitetaan muovin lajittelu ja kierrätys kerralla kuntoon!

Ota yhteyttä kauppasi muovien kierrättämisestä täyttämällä lomake tai soittamalla puh. 010 636 6116*.

 

*Puhelun hinta soitettaessa numeroon 010 636 6116 kiinteän lankaverkon tai matkapuhelinverkon liittymästä on 0,084 €/puh + 0,167 €/min (sis. alv 24 %). Ulkomailta soitettaessa hinta on sama kuin puhelun hinta Suomeen.

Mitä uudistuva jätelaki merkitsee yrityksille? [WEBINAARITALLENNE]

Uudistuvan jätelain tavoitteena on nostaa kierrätysaste EU:n vaatimalle vähimmäistasolle vuoteen 2025 mennessä. Tämä kirjoitus avaa lain vaikutuksia yritysten arkeen ja siihen, minkälaista...

LUE LISÄÄ >

Leikkaussalien muovit kiertoon Terveystalossa

Terveystalo haluaa kierrättää leikkaussaleissaan syntyvät muovit. Yksikin ihminen voi saada suuria aikaan: muovinkierrätys alkoi yhden ihmisen ideasta.

Ruoholahden toimistokorttelien kanjoneissa...

LUE LISÄÄ >

Muovin uudet muuvit

Muovin kierto Suomessa kiihtyi, kun L&T avasi Merikarvian muovinkierrätyslaitoksella uuden linjaston, Muovinaattorin. Muovi muuttuu jätteestä kotimaisen teollisuuden raaka-aineeksi.

LAHTI. Hehtaarien...

LUE LISÄÄ >