Lahjoittamalla pullosi Pantit puiksi -palveluun otat konkreettisen askeleen hiilijalanjälkesi korjaamiseksi

Yhdellä eurolla istutetaan yksi puu, joka poistaa elinaikanaan ilmakehästä noin tuhat kiloa hiilidioksidia.

 

PP-kuvitus

 

Pullokassisi painaa hiilidioksiditonnien verran

Kaiken kaikkiaan suomalaiset palauttavat vuodessa 1,9 miljardia juomapakkausta, ja kierrätysaste on huikeat 92 prosenttia.

Silti palautusketjun ulkopuolelle jäävien pakkausten määrä on euromääräisesti merkittävä. Esimerkiksi toimistokiinteistöistä puuttuu usein pantillisten pakkausten erilliskeräys, ja siksi niitä päätyy sekajätteeseen.

Me haluamme auttaa saamaan loputkin tyhjät pakkaukset kiertoon.

 

Metsittämällä rakennamme hiilinieluja

Puiden istuttaminen eli metsittäminen on tutkimusten valossa yksi tehokkaimmista mahdollisista keinoista hillitä ilmastonmuutosta.

Esimerkiksi peltotilaa metsittämällä perustetaan niin kutsuttuja hiilinieluja, jotka sitovat ilmaston lämpenemistä edistävää hiilidoksidia ilmakehästä. Jokaisella uudella puuntaimella on siis merkitystä.

Pantit puiksi-palveluun lahjoitetut pullopantit rahoittavat hiilinielujen kasvattamista Suomen luonnonsuojeluliiton metsitysprojekteissa Madagaskarilla. Palvelun lahjoitustoiminta mahdollistetaan Suomen luonnonsuojeluliiton rahankeräysluvalla RA/2016/780.

madagaskar