Kamppi

Tavoite

Kampin kauppakeskus on jättimäinen ihmisten, liikenteen ja kauppojen solmukohta. Keskuksella on tiukat ympäristöstandardit, mutta samalla myös kovat tavoitteet parantaa kiertotalouden toimiaan entisestään. Se on sitoutunut nostamaan kierrätysastettaan vuoteen 2022 mennessä siten, että kaikesta jätteestä 74 prosenttia hyödynnetään materiaalina.

L&T:n ratkaisu

L&T vastaa koko kauppakeskuksen jätehuollosta ja kierrätyksestä sekä niitä tehostavista ympäristömanagerin palveluista. Kauppakeskus ottaa L&T:n kanssa isoja ja monipuolisia kiertotalousaskelia kohti kunnianhimoisia tavoitteita.

”Valintaamme vaikuttivat L&T:n hyvät referenssit ja tulokset muista kauppakeskuksista. Alusta asti töiden haltuunotto oli poikkeuksellisen vaivatonta”, sanoo kiinteistöpäällikkö Federico Waltari Kamppia manageroivasta CBRE Finlandista.

Kiertotalousosaajan rooli

L&T:n Kamppia hoitava ympäristömanageri Kimmo Heikkinen varmistaa, että kauppakeskuksen jätetilat ovat toimivat ja että niissä on tarkoituksenmukaiset keräysvälineet.

”Olemme päivittäneet keräysmenetelmiä ja -laitteita siten, että oikeat jakeet päätyvät oikeisiin paikkoihin entistä varmemmin”, sanoo Heikkinen.

Kierrätysasteen nostossa korostuu se, että lajittelu menee oikein kaikissa vaiheissa. Siksi L&T:n myös kouluttaa liikkeiden henkilökuntaa oikeaan lajitteluun.

”Kaikki pitää saada sitoutettua mukaan, siksi jokaisen kanssa käydään kasvokkain läpi, mihin pyritään. Vuokralaisia on myös valmisteltu uuden jätelain myötä tuleviin lajittelumääräyksiin.”

Kampissa on käytössä myös L&T:n tarjoamat digipalvelut. Jätemäärien seurannassa käytetään Ympäristönetti-verkkopalvelua, josta kaikki tuotettu tieto on vietävissä CBRE:n omiin raportointijärjestelmiin.

Tulokset

Paraneva kierrätys pienentää kauppakeskuksen hiilijalanjälkeä – ja kääntäen suurentaa toiminnassa syntyvää hiilikädenjälkeä. Hiilikädenjälki kuvaa eri ratkaisujen päästövähennysvaikutusta eli ilmastohyötyjä. Lähtötilanteeseen nähden Kampissa kasvatetaan ilmastohyötyjä parissa vuodessa 57 prosenttia. 

”Meillä on iso luottamus siihen, että homma toimii. Käyttäjiltä ja vuokralaisilta onkin tullut kehuja hyvistä ideoista”, CBRE:n Federico Waltari kertoo.

”Meillä on tiukat hiilijalanjäljen pienentämisen tavoitteet. L&T auttaa meitä saavuttamaan ne. Myös jatkuva seuranta ja raportointi ovat tärkeitä, koska meillä on tiukat globaalit standardit. Valitsemme kumppanit, jotka voivat auttaa meitä pysymään niissä, ja siinä L&T on onnistunut.”

Federico Waltari, kiinteistöpäällikkö CBRE

Ota yhteyttä