Kakola, Turku

Vankilasta asuinalueeksi

Lakkautetun Kakolan vankilan tontilla Turussa on ollut viime vuosina meneillään iso muodonmuutos asuinalueeksi ja turkulaisten kaupunkikeitaaksi.  Alueella ja sen ympäristössä ovat möyrineet isot maansiirtokoneet ja kuorma-autot, kun aluetta on valmisteltu asuinkäyttöön.

Työt alkoivat vuonna 2015, kun perheyritys Verkaranta Kiinteistöt Oy, nykynimeltään Kakola Yhtiöt Oy, osti Kakolan vankilakokonaisuuden heinäkuussa 2015. Kakolaan tarvittiin maanpuhdistusta, koska vankila-alueella oli tehty metalli- ja puutöitä, jotka olivat jättäneet maaperään epäpuhtauksia.

Kokonaisuus valmistui pääpiirteissään vuonna 2020 ja nyt alueella asuu ainakin 3 000 asukasta. Alueelle houkutellaan muitakin kaupunkilaisia ja matkailijoita ravintolaan, kahvilaan ja kesäterassille sekä nauttimaan oman panimon ja leipomon tuotteita. Sisäpihalle tulee maan alle myös pieni kylpylä.

L&T:n ratkaisu

Kakolan alueella maata poistettiin reippaasti, puolesta metristä aina kolmen metrin syvyyteen asti. Muurien ulkopuolisella alueella, jonne on noussut uudisrakennuksia, kalliot puhdistettiin kokonaan näkyviin ja maa vietiin käsiteltäväksi. Vankilan sisäpihan kaivamista hankaloitti vanha maanalainen infrastruktuuri, kuten betoniset putkitunnelit.

”Pima-työt eli pilaantuneen maan siirrot aloitettiin joulukuussa 2015, ja ne jatkuivat Länsisellin alueella huhtikuun 2016 loppuun asti. Siirsimme tuon talven aikana puhdistettavaksi yli 55 000 tonnia maata, mikä tarkoittaa noin 1400 rekkalastillista. Talvella työtä oli helpompi tehdä, kun jäätynyt maa pystyi kantamaan kuorma-autot ja kaivinkoneet”, L&T:n projektipäällikkö Heli Teittinen kertoo.

Vuoden 2017 heinäkuussa aloitettujen Lääninvankilan alueen pima-töiden myötä alueelta on poistettu 35 000 tonnia lisää pilaantunutta maata.

Vankilamaa uusiokäyttöön

Lievästi saastunut maa hyödynnettiin sellaisenaan kaatopaikkarakentamisessa Isosuon jätekeskuksessa Raisiossa sekä Topinojan jätekeskuksessa Turussa.

Suurin osa pilaantuneesta maasta kuljetettiin kuitenkin Uuteenkaupunkiin L&T:n omaan materiaalinkäsittelykeskukseen, missä se seulottiin jätejakeista puhtaaksi. Sen jälkeen maa hyödynnettiin kaatopaikkarakentamisessa.

Vankilasta kaivettiin asuinalue

90 000 tonnia Pois vietyä pilaantunutta maata
68 000 tonnia Puhdistettua maata hyötykäyttöön

Merkittävä osa käsitellystä maa-aineksesta hyödynnetään maanrakennuksessa ja jätealueiden rakenteissa, mikä säästää neitseellisiä raaka-aineita. Ideaalitilanteessa pääosa maa-aineksesta voidaan hyödyntää kohteessa paikan päällä.

"Usein rakennuttajat tai maa-alueiden omistajat haluavat puhdistaa maa-aineksen jopa viranomaisia tarkemmin. Huolellisesti tehty kunnostustyö on osa riskinhallintaa ja eräänlainen henkivakuutus, sillä pienikin riski voi kasvaa isoksi ajan myötä."

Ari-Pekka Heikkilä | liiketoimintajohtaja, ympäristörakentaminen | L&T

Ota yhteyttä