Tee jouluna hyvää herkullisella tavalla!

 
Tänäkin jouluna L&T edistää kiertotaloutta olemalla mukana Kinkkutempussa, jossa joulukinkkujen paistinrasvoista valmistetaan biodieseliä. L&T osallistuu kampanjaan toimittamalla rasvan keräysastiat ja hoitamalla kuljetukset. Osallistu sinäkin!
 
Suomessa syödään joka joulu noin 7 miljoonaa kiloa kinkkua. Keskikokoisesta kuuden kilon kinkusta paistamisessa tirisevällä rasvalla voi ajaa noin 3 kilometriä henkilöautolla, ja rasvajätteestä tuotetun polttoaineen hiilijalanjälki on tavalliseen fossiiliseen dieseliin verrattuna jopa 90 % pienempi.
 
Kinkkutemppulla halutaan tuoda kiertotaloutta lähemmäksi ihmisten arkea ja havainnollistaa, kuinka jätteitä voidaan käyttää uudelleen ja valmistaa uusia tuotteita, tässä tapauksessa korkealaatuista uusiutuvaa dieseliä. 
 
Kinkkutempun idea on lähtöisin edunvalvontajärjestö Kemianteollisuudelta ja mukaan on houkuteltu joukko yrityksiä ja järjestöjä. Tänä päivänä Kinkkutemppu on 15 toimijan yhteisponnistus, jonka tavoitteena on innostaa suomalaisia kiertotalouteen.

Keräyspisteen löydät muun muassa jokaisesta Citymarketista ja monista muista K-Ryhmän kaupoista ja useilta keräyspisteiltä. 

Keräys on käynnissä 17.12.2021–7.1.2022. 

Ohjeet Kinkkutempun tekemiseen:

1. Avaa ja huuhtele tyhjä maitopurkki tai jokin muu kartonkitölkki.
2. Kaada jäähtynyt rasva varovasti tölkkiin.
3. Sulje tölkki tiiviisti esimerkiksi teipillä.
4. Anna rasvan hyytyä viileässä ja vie se lähimpään keräyspisteeseen.
 

Lue lisää jouluvinkkejä